Parta kat-kii, silmä puhh-kii

Joulupukki, joulupukki -laulu mantranomaisesti revisited:

"Kulliperse, kulliperse, kulliperse, kulliperse/

kulliperse, kulliperse, isä antaa sulle selkään/

oothan meille kulliperse, juoppolalli, kulliperse/

kulliperse, kulliperse, isä antaa sulle selkään"

"-CH=CH2"

Soundin takasisäkannen on jo muutaman vuoden ajan täyttänyt Pauli Kallion ja Ville Pirisen sarjakuva Ornette Birks Makkonen, joka kertoo samannimisestä musafriikki-dj:stä. 

Ornette saa useimmiten kicksinsä jazzista ja bluesista, ja suhtautuu rockiin ja poppiin (ja erityisesti niiden uusimpiin trendeihin) hieman elitistisesti nokkaansa nyrpistellen. Sarjakuva on selkeästi musafanaatikkojen käsialaa ja tarinat toimivia sekä piikikkään humoristisia, mutta Soundin ollessa ensisijaisesti rock-lehti (vaikka kannessa ei enää niin luekaan) olen usein hieman ihmetellen ja vähän ärtyneenäkin pohtinut, eikö lehteen kenties löytyisi jokin linjaan paremmin istuva piirrostarina.

Viimeisimmän Soundin (11/07) OBM kuitenkin voitti minut viimein puolelleen, sillä tällä kertaa Ornette ja sukulaistyttönsä Veera kuuntelevat ihastuksissaan Ramonesin ensimmäistä levyä (S/T,  '76) ja pohtivat bändin mahdollista comebackia: "Onhan viisi bändin jäsentä vielä hengissä..." Viimeiseen ruutuun nuo treenikämpälleen kokoontuneet jäljellä olevat jäsenet Tommy, Marky, Richie, Elvis ja C.J. (edesmenneet Joey, Johnny ja Dee Dee ovat mukana kuvina kämpän seinällä) tosin suhtautuvat ajatukseen ymmärrettävästi hieman pessimistisesti: "Matkassa on lievä mutka". "Joo. Neljä meistä on rumpaleita".

Joo. Piti tulla kunnon rokkijuttu että meikäläinen suli. "Tajuuhan ne rokinki päälle eikä vihaa sitä." Nyt tietysti pystyn näkemään asian niin, että rock-lehdestäkin on joskus hyvä lukea jotain, joka ehkä hieman nauraa rock-väelle itselleen ja lausuu ilmoille joitain mahdollisesti tutustumisen arvoisia nimiä naapurigenreistä.

Sen lisäksi, että kyseinen sivu sai mut näkemään koko OBM-sarjiksen uudessa valossa, sai se mussa nousemaan himon erästä toista asiaa kohtaan. Ekassa ruudussa Veera-tyttö vetelee Ornetten vakuuttavan laajasta lp-levykokoelmahyllystä lättyjä toisensa perään: "Tämän haluan kuulla ja tämän ja tämän ja tämän ja..."

Minä haluan hankkia vinyylejä. Minä haluan käsitellä älppäreitä ja laittaa niitä soimaan. Haluan kuulla täydellisemmän, räkäisemmän ja aidomman äänikuvan - cd-levyn 80-luvun alussa sovittujen teknisten standardien mukaan kaikki 20 kHz ylittävät taajuudet suodatetaan tallennettavasta musiikista pois. Digitaalisuus, vajavainen areth thou.

Tämä "herätys" tuli oikeastaan otollisimpana mahdollisena aikana jos kerta tullakseen oli, sillä juuri Last.fm:n digitaalisista kahleista vapautuneena intoni päästä laittamaan cd:itä ja vinyylejä konkreettisesti niiden soittimista soimaan on kenties suurimmillaan. Näin pystyin viime lauantaina lähtemään puhtain mielin Tavastian levymessuille, ja kun laareista vastaan tulivat Soundgardenin ensilevy Ultramega OK ('88) ja Hüsker Dün live kotikaupungistaan Minneapolisista vuodelta 85, vinyyleinä...

Silmät. Ammotus. Leuka. Loksahdus. Suu. Hengenhaukkominen. Sormet. Puristusote. "Kukkaron" "kahmaisu" ja "eusebiojen" "tiskiin" "lyönti". Onhan teillä pusseja, mulla on reppu täynnä banaaneja.

Oli hyvä reissu kaiken kaikkiaan. Muutama päivä myöhemmin ostin myös Mokoman uusimman tuotoksen vinyylinä, mutta nyt jonkun aikaa siihen tässä formaatissa tutustuneena uskon jatkossa rajoittavani lp-ostokset vain "vanhoihin" levyihin koska tuntuu, että vaikka artisti tietäisikin julkaisevansa tuotoksensa myös vinyylinä, levyn soitettavuuden maksimointi lp:nä ei ole heille enää niin tärkeää, ts. nykyään levyt tehdään enemmän kuunneltavaksi cd:ltä. Ja perhana vieköön: jos haluan nyt Luihin ja ytimiinin podiini, joudun joko turvautumaan kirjastolainaukseen ja odottamaan läpi mahd. kymmenien varausten jonon tai lataamaan biisit netistä. Okei, mä olen jo maksanut siitä musasta, mutta vähän tyhmältä ja väärältä tuo lataaminen tuntuisi silti.

Musiikkitoimittaja Otto Talvion kertoo uunituoreessa, BIFF! BANG! POW! Seikkailuja populaarikulttuurissa -kirjassaan (joka mulla on Miksalta lainassa) että jotkut jossain päin maailmaa joidenkin levy-yhtiöiden vinyylien mukana tulee nerokkaasti ja kiitollisesti myös ko. levyn ilmainen nettilatausmahdollisuus, mikä tuli ainakin mun tietoisuuteeni ihan uutena innovaationa. Eipä haittaa vaikka tapa leviäisi. 

Kirjasta muuten:  Talviolla on laaja yleistietämys, ja vaikka esim. kirjassa tarkemmin esitellyt power pop - ja americana -genrekuvaukset eivät suurta intoa herättäneetkään, miehen kärkkäitä näkemyksiä oli ilo ja hupi lukea. Ison aallon mussa sai nousemaan se, kun Talvio onnistui pukemaan sanoiksi erään tuskastumisen aiheeni: " Nykyään kaikki indietä, kaikki on postpunkia, kaikki on tiedostavaa ja kaikki on siitä syystä hengästyttävyydessään ihan samanlaista." Indeedah. Rock (ja niin kai minäkin, vaikken sitä olekaan kai halunnut myöntää) tarvitsee Gunnareita, Gallaghereita ja David Lee Rothia. Pienen hajanaisuuden lisäksi ainoa kauhua herättänyt seikka kirjassa on sen pieneen kokoonsa nähden järisyttävä kolmenkympin hinta, jolla olen nähnyt sen ainakin Suomalaisessa myytävän.

Joka tapauksessa pelkkä kovalevy levyhyllynä ei taida koskaan olla mun lautaselliseni karjalanpiirakoita. I wanna feel it, pejpi!