maanantaina, maaliskuuta 24, 2008

Nimi raamatussa uskonnollisen näkemyksen vuoksi

Viime keskiviikko, 20.3. n. klo 26:00.

Luen uusimmasta Soundista toimittaja Petri Silaksen arviota venäjäksi doom-metallia tekevän suomalaisen Kursk-yhtyeen Cherno-levystä. Arvio on poleeminen pohtien esim. sitä, onko doom-metal (metallin alalaji, jonka erityispiirre on (ultra)hidas tempo) lähtökohdiltaan jo aina niin epäkaupallista ja siksi jotenkin aidompaa kuin vaikkapa suoraan radiomuottiin tuotettu Teräsbetoni, että sitä pitää jo periaatteessakin digata. Kurskin jätkät kantavat kuvissa konepistooleita ja pitkiä armeijatakkeja, TB:n äijät nahkasoturireleitä. "Seuraavaksi mieleeni nousi nimimerkki Echtlederin Teräsbetonin Euroviisu-menestyksen myötä Soundi.fissä herättelemä ikuisaihe aitoudesta".

Pakko lukea uudestaan. Siellä lukee Echtleder. En voi liikkua. Jokin ekstaasihurmoosi napsahtaa aivoihin. Kohta lehti tippuu kädestä. Nyt tiedän mitä on hengen haukkominen. Taisin nousta sängystä ylös vähän hyppelemään tai kävelemään ympyrää tai jotain. Minut on mainittu Soundissa musiikillisen mielipiteeni vuoksi.

Mulle on tullut Soundi kotiin taukoamatta huhtikuusta 1996. Lyhyesti sanottakoon, että mulle Soundi on koti siinä missä Suomi, Helsinki, Lauttasaari tai vaikka alakulo. Jokainen uusi numero on pieni juhlahetki. Viimeisen puolen vuoden aikana Soundi.fissä on ollut mahdollisuus kommentoida musauutisia tai lehden toimittajien blogeja, ja olen siellä meikäläistä kiinnostavissa jutuissa kantani virroille napsauttanutkin. Nyt minuun on viitattu kuukausittaisessa raamatussani tuolla jakamani musiikillisen kannanottoni vuoksi. Ja saatana tuonkin P. Silaksen kirjoituksia olen lukenut alusta lähtien, ja nyt tuo konkari saa positiivisen kimmokkeen jostain meikäläisen jutusta. Ei hyvää päivää.

Välitön reaktioni oli, että tämä on merkittävintä mitä olen ikinä saanut aikaiseksi.
(Onko tuo coolia? Ei?)
Mikään asia koskaan ei ole saanut minua hetkessä näin... mietin oikeaa sanaa... hurmokselliseksi/onnelliseksi/saatana vittu joksikin mahtavalta tuntuvaksi.
(Onko tuollaisen tunnustaminen kovinkaan coolia? Ei?)
Pakko nousta ylös ja vangita reaktioni kirjoittamalla asiasta tänne. Aloitin, mutta jätin tekstin kesken ja julkaisematta kun en saanut heti tyydyttävää yhteenvetoa kasaan, ja olihan kellokin jo ainakin puoli kolme yöllä.
(Hyvä, sillä olisiko tällainen itsensä esilletuominen ollut kovinkaan coolia? Eipä ole sellaista vaikutelmaa usein tullut. Käyttäytyykö kukaan poika näin, vai onko tällainen vauhkoontuminen sallittua vain tytöille, ja hekin ihmettelevät että miten joku poika voi käyttäytyä noin. Eipä kovin coolia, pojalta ainakaan?)

Sitten ajattelin, että nyt lehden toimittajat alkavat kiinnittää huomiota ja tarttua meikäläisen kommentteihin ko. sivustolla yhä enemmän ja useammin. He tunnistavat piilevät kirjoittajan lahjani sekä varauksettoman intohimoni musiikkiin, ja sen sekä siihen liittyvien asioiden analysointiin, ja lopulta minulta tiedustellaan, olisinko kiinnostunut arvioimaan levyjä
(Kaide, ei. Tiedät itsekin, että haluat Soundiin kirjoittavan väen olevan ammattiporukkaa. Noh, kaikkea saa onneksi miettiä. Mutta onko tuollaisen tunnustaminen julkisesti coolia? 26-vuotiaana? Tarvitseeko edes ehdottaa vastausta?)

Noh, päätin kirjoittaa tänne nyt sitten myöhemmin, ihan vaikka vain dokumentointi- ja yhteenvetomielessä. Nyt sai tämän alta pois.
(Coolia ja siksi oikeaa tosin olisi ollut käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja vain odottaa jos äärimmäisen pienellä tsägällä joku frendeistä tai tuttavista, joista tiettävästi kukaan ei ko. lehteä säännöllisesti eikä silloinkaan kokonaan lue, olisi sanan Echtleder ko. kohdasta bongannut ja osannut sen meikäläiseen yhdistää + katsonut mainitsemisen arvoiseksi ylipäätään asiasta kenellekään huomauttaa. Joska esimerkiksi käyttäytyi esimerkillisesti taannoisen Levylaukku-ohjelmavierailunsa suhteen. Ei merkkejä tunteenpurkauksista, ei mitään mainintaa sivuillaan. Jotain kautta vain jotkut kuulivat siitä, ja ihmettelivät kuinka cool Il Klusterinho asian suhteen pystyi olemaan. Tunniksi radioon soittamaan lempimusaansa, mitäs siinä muka.)

Teräsbetonista ja sitä kautta erityisesti Euroviisuista mun pitää kirjoittaa myöhemmin, viimeistään siellä toukokuun haituvilla.