sunnuntaina, marraskuuta 25, 2007

Meidän fanit on maailman uskollisimpia

Olen pohtinut Mokoman jättämistä, ts. sitä, etten enää ostaisi heidän seuraavaa, 28.11. julkaistavaa levyään. Lempilevyni "uuden", eli oman levy-yhtiön aikaisen Mokoman tuotannosta on Kurimus ('03), joka on pirteä ja innokas thrash metal -levy, ja sen jälkeiset kiekot Tämän maailman ruhtinaan hovi ('04) ja Kuoleman laulukunnaat ('06) ovat molemmat myös todella hyviä levyjä, mutta tuolla viimeisimmällä meno alkoi etääntyä niistä jutuista, joista Mokomassa eniten pidin. Eniten mietityttivät parin biisin emo-vetoinen valituslaulu ja koko levyn läpi päällä ollut jurnottava epätoivo ja ahdistus.

Tähän liittyen voidaankin siis sanoa, etten ole Mokoman uskollinen fani. Itse asiassa en ole minkään bändin uskollinen fani. Itse asiassa aina kun jossain nousee esille käsite "fanien uskollisuus", poistan aseestani liipasimen.

Mitä vittua tuo oikeastaan tarkoittaa? Sitäkö, että kun on kerran löytänyt jonkin bändin josta pitää paljon ja alkanut pitää itseään bändin fanina, tuo status on teräsbetoniin valettu ja ko. henkilö ostaa kaikki julkaisut mitä bändi koskaan tulee tekemään ilman minkäänlaista kritiikkiä materiaalin suhteen? Voisiko tällainen uskollinen fani esimerkiksi sanoa, että "enhän mä näistä uusimmista levyistä oo enää oikeestaan tykänny, mutta kyllä mä kyllä pysyn bändin takana loppuun asti" tai "kyllä se oli silloin 80-luvun alussa niin kova, että kyllä mä vieläki keikoilla käyn"? Kyse olisi siis laiskasta musiikinkuuntelijasta joka pelkää menevänsä pois tolaltaan, jos joutuisi miettimään uuden lempparibändin etsimistä itselleen.

Vai ovatko jutun keksineet hiipuvat (hevi)bändit, jotka yrittävät saada faninsa tuntemaan olonsa paremmaksi etteivät viimeisetkin palkanmaksajat jättäisi laivaa? "Joillaki bändeillä suosio tulee ja menee, mutta meidän fanit on kyllä uskollista porukkaa ja pysyvät mukana vaikeinakin aikoina".

Omalta osaltani lähimpänä tuota "uskollista faniutta" on tietysti suhteeni Sonic Youthiin. Olen ollut fani jostain vuoden '96 tienoilta ja hyllyssä on koko yleinen tuotanto plus vähän vielä päälle. Tässä bändissä kun ei ole kyse yksittäisten biisien tai välttämättä edes levyjen diggailusta - Sonic Youth on mielentila.

Bändi oli innovatiivinen ja jännittävä koko 80-luvun ja kultakausi oli 80-/90-lukujen vaihteessa, siis yli 15 vuotta sitten. Vuosituhanteen vaihteen tienoilta olen päässyt hankkimaan levyt niiden ilmestymisten tahdissa, ja vaikka ko. levyt eivät ole edustaneet lempikiekkojeni hurjan herkkää menoa ja rosoisempaa soundimaailmaa, oli hankintoihin ihan tyytyväinen, koska... ne eivät pettäneet. Tai jotain.

Vuoden 2004 Sonic Nurse kuitenkin oli kuitenkin lopettaa osaltani koko vitun jutun, ja viimeistään tuo levy saikin minut manaamaan ja huutamaan ilmi kaikki seikat, jotka viimeisimmät vuodet salaa olivat vituttaneet. Kolmesta laulavasta jäsenestä vain yksi oikeasti osaa. Kimin ei pitäisi tehdä biisejä ollenkaan. Steve on soittanut samaa komppia 15 vuotta eikä sitäkään aina niin hyvin. Mitä ne oikeasti ovat sen ja sen biisin punaiseksi langaksi mieltäneet? Antaisivat joskus jonkun muun tuottaa itteään etteivät hukkuisi omaan cooliin itseriittoisuuteensa. Viime vuoden Rather Rippedin hankkiminen alkoi kiinnostaa vasta yli puoli vuotta levyn ilmestymisen jälkeen, mutta onneksi se palautti spontaaniudellaan luottamuksen bändiin.

Haluanko todistaa itselleni etten ole Sonic Youthin "uskollinen fani"? Ainakin haluan ajatella etten ole. Vaikka se on elämäni tärkein bändi, ei sen levyn hankkiminen ilmestymispäivänään (ts. mahdollisimman nopeasti) ole mulle tärkeää. Sellaisiakin bändejä onneksi on.

Niin. Onko Mokoma sellainen? Minusta tuntuu, että luottamusta on ja haluan pysyä mukana. Mm. pidän Marko Annalasta niin paljon. Mies yllätti ja ihastutti taas Soundin haastattelussa puhumalla kummallisen pohdiskelevia juttuja sekä kertomalla pitäneensä uuden levyn sanoitusten teon punaisena lankana sitä, että nykyaika tukahduttaa ihmisen alkukantaisuuden. Piru vie, mä oon tossa niin mukana. Levy siis mennee ostoon, mutta taitanen haluta odotella vinyylipainosta.

3 kommenttia:

mallikas kirjoitti...

http://mallikas.vuodatus.net/blog/958262

Juusoko kirjoitti...

Uskollinen fani = kritiikin ohittava idiootti

Tai tältä se ainakin nykyään vaikuttaa. Paska levy on paska, vaikka se tulisi miltä yhtyeeltä tahansa. "Uskollisuus" jotain artistia kohtaan tarkoittaa minulle sitä, että kiinnostukseni hänen musiikiaan kohtaan on suurempi kuin muiden. Tämä ei tarkoita sitä, että ostaisin kaikki hänen tuotoksensa. Omana esimerkkinä voin mainita Musen, joka on ollut hyvinkin lähellä sydäntä vuosikaupalla. Toivonpa vain, että herrat parantavat viime levystä, sillä ostos voi muuten jäädä tekemättä.

EchtLeder kirjoitti...

Tarkoitat varmasti oman "kritiikin", ei toimittajien kritiikin ohittamista? Toimittajathan eivät välttämättä ole fanien kanssa ollenkaan samalla aaltopituudella siitä, mistä kussakin artistissa ja sen parhaissa puolissa on kyse.

Perhana vieköön. Mä oon aatellu että toi Musen uusin (joka mulla on vielä kuulematta) on jotenkin yleiskehuttu levy, josta fanitkin ovat pitäneet...