tiistaina, toukokuuta 29, 2007

np. The Smiths - Hatful of Hollow ('84)

Minulla on ollut The Smithsiltä kokoelmia kuunneltavina jo monen vuoden ajan. Ja siis vain kokoelmia, joissa on lähinnä näitä sinkkubiisejä. Hiljattain totesin kuitenkin kuunnelleeni ne jossain määrin puhki ja koska olen pitänyt kuulemastani tarpeeksi, totesin että haluan lisää Smithsiä. Nyt Meat Is Murderia ja Strangeways, Here We Comea kuunneltuani olen törmännyt tähän (jo Pixiesin kanssa koettuun) ilmiöön: miten näihin levyihin voi enää suhtautua "levyinä", kun iskevimmät(?)/parhaat(?) biiseistä on kuullut 30 kertaa ja loppuja ei kertaakaan? Jep, ekan kerran kokonaisena läpi, mutta sitten on pakko paneutua pelkästään kuulemattomiin biiseihin. Pahinta on, että jos levyllä on luokkaa kymmenen biisiä ja niistä neljä tai viisi on jo näitä tuttuja.

2 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Kannattaakohan Smithsin levyjä muutenkaan pitää kokonaisuuksina, kun se tunnetaan niin vahvasti sinkkubändinä?

Echtleder kirjoitti...

Ainakin haluaisin näin tehdä - kuten haluaisin jokaikisen levyn kohdalla. The Smithsin kohdalla asia ei kuitenkaan taida onnistua muuten kuin The Queen is Deadin kohdalla. Pixiesin levyistä taasen pystyn suhtautumaan kokonaisuutena ainoastaan Trompe Le Mondeen.