sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

np. Arcade Fire - Neon Bible ('07)

Tänään on ollut hyvä päivä. Arcade Firen Neon Bible ilmeisesti kahmaisi meikäläisen kahdessa päivässä suihinsa, ja tuon levyn rohkaisemana ja lannistamana sain ainakin hetkeksi kirkastettua päähäni, minkä aiheisia sanoituksia haluaisin biiseissäni juuri nyt olevan. Kirjoitettuja rivejä kertyi jonkun verran, mutta niiden päätyminen osaksi mitään laulua on vielä pitkän matkan päässä. Toisaalta en haluakaan kiirehtiä tämän kanssa yhtään vaan antaa asioiden mennä omalla tahdillaan.

Musiikkimateriaalin puolesta tuli fiilis, että ehkä mun pitäisi sittenkin yrittää ainakin jonkun verran tehdä perinteisen pop-laulun muottiin meneviä juttuja. Ei välttämättä rakenteiden kautta vaan laulumelodioiden ja vaikkapa sanoitusten loppusointujen kautta ajateltuna.

Ja sovittaminen onkin sitten oma juttunsa. Vaikka esim. Arcade Firen sävellykset voi kuvitella vedettäväksi ihan mies&akustinen kitara -pohjalta, sovituksilla on yksi ansio siihen, miksi tuon kuuloinen musiikki on vaan niin helvetin paljon jännittävämpää ja koskettavampaa kuin yksin kitaran kanssa vedetty olisi. Ja vaikkapa niitä korkeita kaiutteita, joita interpolit ja blocpartyt vetävät kitaralla, AF vetää viululla. Mikä hämmästyttävää, se kuulostaa luonnollisemmalta.

Omalla tämän hetkisellä tallennuslaitteistollani/soitinvalikoimallani/soittotaidollani en voi tietenkään saada biisejä sen kuuloisiksi miltä niiden pitäisi kuulostaa, mutta on vain tyydyttävä pääsemään mahdollisimman lähelle. Toivottavasti saan tehtyä edes tyydyttäviä sävellyksiä, mitä ikinä se kullakin hetkellä sitten meinaakin.

3 kommenttia:

EchtLeder kirjoitti...

Uskoin aluksi last.fm:ää ja kirjoitin yhtyeen nimen määräisen artikkelin kanssa. Bändin kotisivuilla nimi on kuitenkin ilman sitä ja Wikipedia tietysti on vahvistamassa tätä. Mitä ilmeisimmin virallinen kirjoitusasu on siis "Arcade Fire" ja korjasin tekstin tämän mukaiseksi.

eethuu kirjoitti...

Terve Echtis!
Tulin nyt sitten tännekin kommentoimaan kun siinä kerran kova olen. Hieno on blogi. Nyt vasta ehdin ajan kanssa tutustua. Kiireitä katsos.
Itseasiassa sellaista piti mainita, mutta hävitin jo sen kohdan missä asiasta jutusteltiin, joten se tulee nyt tähän: Asiassa pysymisen vaikeus kirjoittaessa. Henk.koht. oon sitä mieltä, että ns. tuulen mukana meneminen on blogeissa paljon parempi kirjoitustyyli. Juttuja on paljon hauskempi lukea. Yksi lajin suosikkiedustajiani on ehdottomasti "koti-isi" (koti-isi.vuodatus.net), joka nykyään tosin harvemmin kirjoittelee. Suosittelen tutustumaan! Hauskaa syksyn jatkoa Suomeen!! heh

EchtLeder kirjoitti...

Nno morojensta!

Kun mä kirjotan, yritän tehdä kutakuinkin yhtenäisen kirjotuksen. "Ongelma" on se, että alkaessani kirjottamaan mulla on yleensä mielessä yks tai kaks tapaa lähestyä jotain asiaa, mutta niiden "selvittäminen" saattaakin lennossa heittää mut eteenpäin ja uusille urille, ja vaikkapa tunnin kirjoittamisen jälkeen onkin juuri saattanut päästä juurille jostain sellaisesta teemasta, jonka ehdottomasti haluaisi käydä läpi.

Pahempi, mun jokapäiväiseen elämään vaikuttava ongelma on heikentynyt keskittymiskykyni. Esim. tänne kirjoittaessani mulla saattaa kadota ajatus jo vaikkapa ekan kappaleen tai jopa lauseen aikana.

Tajunnanvirtablogikirjoituksia on kiva lukea, jos ne pysyvät tarpeeksi lyhyinä. Mä pidän kuitenkin enemmän kirjoituksista, jotka keskittyvät enämpi yhden aiheen ympärille niin kuin esim. sun kirjoituksilla on tapana. Sun purkauksia on muuten eri hauska lukea.

Mutta jep, syksyjä myös sinne päin!