lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Illan keikkavuositarjonta

Rock on vapautta. Rock on kapinaa. Rock on hetkessä elämistä. Rock on (ainakin ihan pikkasen) myös sitä, kun menet jonkin edellisiltana tekemäsi asian takia seuraavana aamuna pieni virne naamalla myöhässä duuniin. Kei-kei-kei-keikkakärpänen, tule puremaan meitä.

Noita ajatteita on tullut mieleen sen seurauksena, kun on männävuonna saanut kunnian (siis tietysti maksanut kunniasta) olla todistamassa mm. The Arkin, The Stoogesin ja Motörheadin konserttiesiintymisiä. Alkuvuodesta olin jo Riston, Weeping Willowsin ja Placebon keikoilla, mutta kunnon keikkakärpäsen pureman elimistööni taisi tartuttaa Henry Rollinsin fantastinen spoken word -esitys kesäkuunalkuisessa Savoy-teatterissa. Vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana tulikin sitten em. lisäksi oltua myös Chris Cornellin, PMMP:n, The Arkin, Clementinen ja Marilyn Mansonin keikoilla, unohtamatta tietenkään Ankkarockia ja Paska elämä aikuiselle -iltaa.

Lyhyesti:

Risto@Kuudes linja, helmikuu. Puolentoista tunnin jonotus pakkasessa kannatti. Tiiviisti pakkautunut innokas yleisö ja livenä eläväinen bändi esittämässä huikeita ja laadukkaita biisejään tekivät mahtavan konserttielämyksen. Tämäkeikkainen "Pupu Tupuna" oli kaikkien aikojen paras yksittäisen biisin esitys, jonka olen keikalla kokenut. Vuoden 3. paras.

Risto@Nosturi, maaliskuu. Väkeä ei ollut tarpeeksi täyttämään tilaa, ja reteästi alkaneen keikan fiilis laski biisijärjestyksen takia lopussa. Bändi tuli soittamaan toista encorea vaikka yleisö elehti jo poislähtö mielessään. Menen katsomaan Ristoa seuraavan kerran vasta kun uutta materiaalia on pihalla.

Weeping Willows@Tavastia, toukokuu. "Soft rock hallelujah." Tälläisellä keikalla ei pogota, siellä korkeintaan heilutaan. Rauhallista, kevyttä ja tunnelmallista rockia. "Ei mitään vikaa", paitsi ehkä tarttuvien kappaleiden puute? Kuitenkin toistaiseksi ainoa kerta kun olen kuullut "There Is a Light That Never Goes Out"in livenä. Siitä varaukseton plussa.

Placebo@Jäähalli, toukokuu. Parasta keikassa oli se, että se ylipäätään oli, sillä bändi oli esiintynyt Suomessa viimeksi kymmenen vuotta sitten. Liput myytiinkin loppuun parissa tunnissa, minkä bändin kotisivut mainitsivat uutisosiossaankin. Itse keikka oli kuitenkin paria huippuhetkeä lukuunottamatta kovinkin rutiininomaisen oloinen, todellakin vain keikka muiden joukossa, eikä vokaalitaiteilija Molko tainnut laulaa yhtään kappaletta lähelläkään levyversioita. Emmekä edes saaneet taputtaa esiintyjää uudelleen lavalle, sillä ensimmäisen encorebiisin intro alkoi soida välittömästi setin viimeisen biisin jälkeen. Koko keikan vika biisi "Twenty Years" vielä sattuu olemaan mielestäni bändin turhimpia. Kiitti antikliimaksist jätkät! Ensi kerralla sitte uudestaan.

Henry Rollins@Savoy-teatteri, kesäkuu. 2 tuntia ja 45 minuuttia hauskaa, innostunutta ja miettimään laittanutta puhetta. Putkeen. Ammattimaisin esitys jonka olen ikinä missään nähnyt. Vuoden 2. paras.

Ankkarock@Korso, elokuu. Muutamaa keikkaa tuli seurattua. Täällä suhteeni Nine Inch Nailsiin vakavoitui, ja The Arkin kanssa se alkoi. Jotain hyötyä meille maalaiskunnastakin.

Chris Cornell@Jäähalli, elokuu. Heti kättelyssä tiskiin lyödyt "Let Me Drown" ja "Outshined" tekivät homman nimen selväksi - Cornellilla ei ole ongelmaa menneisyytensä kanssa. Ja se on ihana asia. Loistavan bändin taitavat, tyylikkäät ja innokkaat soittajat, pilke silmäkulmassa -meininki, neljän eri artistin repertuaarin läpi tasapainoisesti kulkenut esitys, yleisön myörintä ja hengästyneen Cornellin hymy keikan lopuksi... Vuoden 4. paras.

PMMP@Huvilateltta, elokuu. Tämä keikka oli heti Cornellin keikan jälkeisenä päivänä, mikä ei antanut parhaita mahdollisia edellytyksiä suurelle nautintoelämykselle. Keikka olikin mulle sitten enemmän jonkun sortin pemufanin pyhä riitti ennen keikkataukoa. Ensin tunti akustisesti kera haitarin, mandoliinin ja trapetsiesitysten, jonka perään puolitoista tuntia sähköisesti. Kiitos, kiitos. Tämä tauko tekee nyt hyvää meille molemmille.

The Stooges@Jäähalli, syyskuu. Voi kyllä, Hänen Iggyytensä on elossa. Hän on vapauttanut ihmisiä jo kohta 40 vuotta ja tekee sitä edelleen. Kapinaa, vapautta ja raakaa energiaa. The Stooges ei musiikillisesti ole mun kanssa niin yhteensopiva juttu, mutta keikka täytti siis odotukset, ja tulipa sekä nähtyä että koettua merkittävä osa rockin ja punkin historiaa.

Pahantekeväisyyskonsertti@Tavastia, syyskuu. Monimuotoinen huonon musiikin ilta keräsi Tavastialle maanantai-iltana pari sataa ihmistä, joita yhdisti yksi aate: silmille ja korville hyökkäävä keskinkertaisuus ja/tai tyylitajuttomuus on naurettavaa ja/tai hirvittävää, ja sille on suotava ansaitsemansa huomio. Tuskin kukaan lähti pois pettyneenä.

Clementine@Black Door, lokakuu. Kyseessähän on siis bändi, jossa soittavat mm. Timot Jaakko ja Lehtonen, ja keikasta sain kuulla sattumalta ja sille ex tempore lähdin. Orkesterin naislaulaja Petra Malin sekä tekemänsä sanoitukset yhdistettyinä kauniisiin ja haikeisiin melodioihin ja sävellyksiin tekivät kuitenkin vaikutuksen, jonka jälkeen Clementineen ei ole voinut/tarvinnut suhtautua "kaveribändinä". Petrasta tuli yksi lempinaislaulajistani ja samalla myös ainoa lempinaislaulajani, jonka kanssa olen päässyt juttelemaan.:) Vuoden 5. paras.

The Ark@Apollo Live Club, marraskuu. "Tonight we're gonna give you a sermon of ECSTASY!" Kas kummaa, näin myös kävi. Parisenkymmentä biisiä yhteislaulua ja -riemua sekä kimallusta. Ola Salon on pakko olla yksi maailman parhaista esiintyjistä. Yleisö alkoi taputtaa bändiä encorelle jo ennen kuin viimeinen soittaja ehti poistua lavalta varsinaisen setin aikana. Encoren jokaista, erityisesti tokavikaa biisiä venytettiin aivan helvetisti koska kukaan ei tahtonut viimeisen biisin alkavan. Vuoden paras.

Clementine@Korjaamo, joulukuu. Isompi areena, enemmän instrumenttivahvistusta eikä (kuulemma) kunnon soundcheckiä. Petran laulu ja sitä mukaa myös sanoitukset, eli iso osa Clemmareitten viehätystä, olivat ison osan aikaa muun äänen alla. Saa nähdä miten tulevalla tammikuun keikalla.

Motörhead@Jäähalli, joulukuu. Lemmy, tuo toinen rockin kuuskymppisistä jumalista elää myös. Täysin eri tavalla kuin Iggy, nimittäin lähinnä paikallaan seisten ja kähisemällä sen minkä pystyi, mutta Lemueldokaan ei pettänyt millään lailla, kuten ei bändinsäkään. Ainoastaan yksi biisi oli tuttu, mutta raaka ja eläimellinen meno otti mukaansa siitä huolimatta, ja osille minusta syntyikin aikeita edessäni itseään liikutelleen nuoren naaraan suhteen.

Marilyn Manson@Jäähalli, joulukuu. Väsyneen oloinen bändi, joka silti yritti parhaansa. Oli kivaa kuulla kaikki hitit, mutta aina se vähän mietityttää kun keikan 16 biisistä viisi oli yhdeltä yli kymmenen vuotta vanhalta levyltä ja uusimmalta käsittääkseni vain pari-kolme. Keikalla kuitenkin tapahtui se mitä olin etukäteen toivonut, eli tuhannet ihmiset pääsivät huitomaan nyrkkiään pystyyn huutaen FIGHT! FIGHT! FIGHT! FIGHT!

Jälkeenpäin pystyn ilokseni nyt vihdoin toteamaan ja hyväksymään sen, ettei keikan hyvyydellä tarvitse olla mitään tekemistä sen kanssa, paljonko sillä soitetaan tuttuja biisejä, vaan se on monen asian summa. Sopiva tila, yleisön ja artistin välinen vuorovaikutus...

Joka tapauksessa mulla on suurimmat tsäänssit saada keikasta nautintoa kun olen suhteellisen lähellä lavaa siinä osassa yleisöä joka ns. aktiivinen. Mä haluan huutaa, laulaa ja pogota. (Miltäköhän tuntuisi pogota Bogotassa?) En halua varoa liikaa osumasta vierustovereihin, mutta koska usein huomaan jääneeni mottiin liian kauas, on mulla tuo kyseenalainen puolen neliömetrin alueella paikallaan pogoamisenkin taito hallussa.

Jokaisessa syksyssä/putouksessa, eli i alla fall, eli joka tapauksessa keikat rocks. Kun käy usein, ei tule pelkoa että tästä nyt pitäisi yrittää nauttia vaikka väkisin.

Lopuksi pari Motörheadin keikan pohjalta mieleen muotoutunutta vinkkiä ihmisille, jotka ovat jäähallikoon rockkeikalla alle kymmenen metrin päässä lavasta:
1) Älä jumalauta tekstaile jatkuvasti. Tämä on jumalauta rock-konsertti ja olet pogo-etäisyydellä, eli olet toiminnallasi häiriöksi muille ihmisille.
2) Älä pureskele kynsiäsi tai sormiesi ihoa. Tämä on jukolauta rock-konsertti.
3) Älä, kröhöm, ns. jumalauta, oksenna.

Itse syyllistyin noista onneksi vain keskimmäiseen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin yritän listata niitä kahta keikkaa, joilla viime vuonna kävin. Tämä vuosi tuskin on parempi.

Anonyymi kirjoitti...

:D

EchtLeder kirjoitti...

Kulttuuriharrastuksensa kullakin. Ehkä sä teit 15 kertaa jotain muuta. Ainakin olit mua useammassa urheilutapatumassa.:D

Anonyymi kirjoitti...

No en ois kyllä muutama vuosi sitten uskonut, että kävisin useammassa urheilutapahtumassa kuin keikalla. :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset kommenteista

Sampo/Clementine

(ps.26.1. Dubrovnikissa Helsingissä, Clementine)