Poditon

Vittu sentään vittu saatana koko viikkoon päässy näkee yhtään ketään ja vittu tänään perjantai-iltan kymmeneltä nukkumaan koska menen huomenna kuudeksi duuniin. KESKISORMI1 Tänäänki saatana vieköön tullu kuudelta kotiin niin eihän tässä ehi tehä mitään. Tai ehkä ehtis muttei osaa ku vaan keskittyy miettimään sitä ettei ehi tehä mitään ja pitää olla kymmeneltä nukkumassa.

IPodini kyrvähti viime viikon lopussa (musa soi vielä, mutta iTunes ei tunnistanut vehjettä eikä akku latautunut) ja menin Erottajan Humaciin viedäkseni koneen huoltoon. Takuu oli mennyt umpeen kuukausi sitten ja auliisti myöskin myönsin, että vehje oli lentänyt maihin lukuisia kertoja (mä en jaksa mitään bullshittiä noissa), enkä mitenkään olettanut saavani toimintakuntoista konetta ilmaiseksi. Myyjä siinä tutki kalleuttani mumisten ettei siinä ainakaan mitään ulkoista vikaa näyttänyt olevan. Lopulta hän kehoitti soittamaan tukeen ja pyytämään jatkoa takuuajalle. Kuulostaapa helposti läpimenevältä nakilta! Perhana vieköön, olisin ollut valmis jättämään vehkeen maksulliseen huoltoon välittömästi, pitääkö mun vielä saatana odottaa.

Soittaessani Macin tukeen olo oli vähän outo. Pyydän sieltä jotain johon heillä ei käsittääkseni ole mitään velvollisuutta suostua, ja totesin olennaisen tekijän tilanteessa olevan myyjän antama suositus. (Lähteekö kukaan kylmiltään hakemaan takuuajan pidennyksiä rikkimenneille elektroniikkatuotteille?) Puhelintuen miehen piti tiedustella asiaa "toiselta osastolta" missä vierähtikin tovi, mutta pyyntö menikin sitten saatana läpi.

Kalu huoltoon ja neljän päivän päästä ilmoitus että huolto on valmis. Eivätpä olleet huoltohenkilöt sitten lähteneet takuun piikkiin menevää huoltoa tekemään vaan sain vieläpä kokonaan uuden vehkeen (nyt tosin ilman takuuta tietenkin).

Vittumaista olisi ollut, jos vanhalla podilla olisi ollut jotain sellaista, mitä mulla ei koneella ole, mutta onneksi näin ei ollut vaikka podini täynnä olikin. Pääsen nyt alkamaan podin käytön/täytön puhtaalta pöydältä. Sen sijaan että joutuisin miettimään, mitä podiltani poistan uuden tieltä, pääsenkin miettimään mitä sinne laitan.

Ollessani kaksi päivää kukkahuoneella podittomana olen joutunut kuuntelemaan radiota. (Metro on parempi kuin Radio Rock. Haluaisin analysoida asiaa ja miettiä perusteluita tuntemukselleni, mutta se ei onnistu nyt.) Huomiseksi podi pääsee taas kuitenkin messiin ja tämän viikon fiilisten perusteella luulen, että tulen huomenna soittamaan kolmen tämän hetken (ja melkeinpä koko viime vuoden) ykkösartistin Depeche Moden, Type O Negativen ja Dead Can Dancen synkeitä, herkäksi heittäyttäviä, jylhiä ja rakkaudenkaipuisia biisejä. Jos huonosti käy, alkaa päässä soimaan Joy Divisionin "The Eternal". Silloin on rakkaudenkaipuu unohtunut. Jos kuitenkin huomenillalla koneelta soi QotSA ja Pixies, hommat on taas täysin reilassa.