Onko portti edelleen pää?

11 vuoden mittainen tauko on päättynyt: Portisheadin kolmas albumi Third on valmis ja se julkaistaan maanantaina 28.4. Juu, tänä vuonna. Jesh (sano Tesh), vittu vihdoinkin, rautaa, asiaa, juhla

Kaide, otapa vaihto. Miksi odotan Portisheadin (Geoff Barrow, Beth Gibbons ja Adrian Utley) levyä? Miksi olen oikeastaan odottanut sitä koko halvatun 2000-luvun? Miksi tämän yli kymmenen vuotta sitten kaksi levyä (Dummy ('94) ja Portishead ('97) julkaisseen bristolilaisen trip-hop-kokoonpanon kolmannen levyn julkaisu pitää olla mulle tapahtuma?

Ja miksi en ilmeisestikään ole ainoa (last.fm:ssä yli 11 miljoonaa kuuntelua, MySpacessa yli 160 tuhatta ystävää)? Oliko bändi jotenkin niin helvetin poikkeuksellisen ainutlaatuisen hyvä, henkilökohtainen, cool tjmv., että niin moni tuntuu edelleen tarvitsevan orkesterin säveliä ja biittejä elämäänsä? Vai onko indie-uskottavan Portisheadin uuden levyn odottelu ollut meille vain kutakuinkin täydellisen sopivaa osana musiikillista elitismiämme, ja itse levyn valmistuminen pilasi koko jutun?

Portishead on mun kaikkien aikojen top10:ssä. Alusta loppuun kantava tasaisen synkkä, katkera ja otteessaan pitävä kokonaisuus, joka astuu ainoan harha-askeleensa 'Only You'lla, jolla Beth tuntuu laulavan jotain toista biisiä kuin mitä tympeään taustaan kannattaisi. Joka tapauksessa mun kestosuosikkeja ja levy, joka saa aikaan halun polttaa tupakkaa.

Dummylla on myös hetkensä, mutta kokonaisuus mättää, todennäköisesti biisijärjestyksen takia. Ainakin tämänhetkisessä shuffle-kuuntelussa 'Roads' ja 'Pedestal' toimivat paremmin kuin levykokonaisuuden yhteydessä. 'Strangers'illä on aivan liian suuri rooli kolmantena kappaleena.

Portishead aloitti kolmannen levynsä työstämisen 2005. Jos Madonna tai Britney jäisi levytystauolle, ja lopulta kahdeksan-yhdeksän vuoden breikin jälkeen artisti ilmoittaisi aloittaneensa levynteon, joka mutkineen ja matkoineen kestäisi alun kolmatta vuotta, olisi musa- ja varsinkin juorulehtien mediamyllytys varmaankin järkyttävä. Eipä käy muuten kateeksi Axl W. Rosea, joka alkoi levyttää Chinese Democracy -nimistä levyä 14 vuotta sitten.

Kateeksi ei myöskään käy tuollaisten mega-artistien niitä faneja, joille heidän musiikkinsa on henkilökohtaista. Keltainen lehdistö myllyttää ja myllyttää, suuri yleisö saa luettavakseen lähinnä paljonko artisti tienaa tai mokaa, eikä kukaan välitä pätkääkään itse musiikista. Niin, olen tajunnut ja hyväksynyt sen, että esim. Backstreet Boysin musiikki voi olla jollekulle erittäin tärkeää ja henkilökohtaista.

Thankgod Portishead ei ole tuollainen mega-artisti. Uuden levyn odotus on elänyt lähinnä levysoittimissa, netin keskustelupalstoilla sekä silloin tällöin luettuina yhtyeen jäsenten haastatteluina ja kuulumisina. Tätä kiekkoa on saanut odottaa musiikin vuoksi (ripauksella elitismiä), ja kun tätä nyt on kerta näin kauan odottanut, ei kai sitä oikein osaa olla ostamattakaan, ja kun tuon päätöksen kerta on tehnyt, voi saman tien pyrkiä olemaan kuulematta levyltä hirahdustakaan ja lukematta arvostelun arvostelua etukäteen. Niin. Tuskin sieltä mitään valtavirran tusinakantripoppia kuitenkaan on tulossa.

Ainiijjoo, miksi tätä levyä piti odottaa? Kai sitä vain ajattelee ja odottaa, että on edellytykset pitää siitä aika paljon.

Mun mielestä muuten Chinese Democracy on kauhea levynnimi.:) Tässä vielä Michael Allan Patton pyytää syytä olla nainen.

Ja kaikki mitä ei koskaan ehtinyt tapahtua

Joskus vastaan tulee kappaleita, joissa on onnistuttu tyhjentävän oloisesti luomaan äänimaisema jollekin omalle tunnetilalle. Nine Inch Nailsin The Fragile -levyn ('99) 'The Great Below' on nyt soundtrackina sellaiselle tunteelle, missä on jo ehtinyt miettiä mitä kaikkea (ihanaa) voisi tapahtua, mutta olosuhteiden muutoksen jälkeen tulee jäämään tapahtumatta.

Ja ehkä nimenomaan se, kun kappaleeseen on luonnollisen oloisesti saatu iskettyä "for all we could have done/ and all that could have been"-rivit... Oudointa ehkä on se, että vaikka jos mitään ei edes ehtinyt alkaa tapahtua, tuntee menettäneensä vaikka mitä.

Onneksi pop-musiikin biisintekijät tietävät, että tuollaisia laulunsanoja pitää kirjoittaa, vaikka ne pelkässä tekstimuodossa tuntuisivat kuinka banaaleilta tahansa. Tuollaiset rivit tuovat empatiaa ja auttavat lukemattomia ihmisiä käsittelemään tunteitaan vaikeiden hetkien keskellä. Kohti sellaisia aikoja, jolloin niitä ei tarvitse.

Shit hits the fan

Avauduin pari vuotta sitten Masin foorumilla siitä, että jos hyvin kaupaksi käyneestä levystä julkaistaan todella suuren yleisön kosiskelumielessä paranneltu kulta-, kumi-, platina- tmv. painos, on tämä mielestäni kuin potku alkuperäisen levyn ostaneen munanjohtimiin/lisäkiveksiin.

Meikäläisen kevätkesän 2005 ääniraidan ja ToPoLan T91/92-jengi -erolevyn PMMP:n Kovemmat kädet -rieskan myynnin kivuttua kultalukemiin julkaistiin lätystä tuolloin Noitalinna huraa! -koveri "Pikkuveli" - ja kesäkortonkikampanjabiisi "Kumivirsi" -kappaleilla sekä kahdella videolla koristeltu "kumipainos". Itse olin ostanut ko. levyn jo ennen minkään hulabaloon alkamista ollen täten yksi niistä 15 000 ihmisestä joiden ansiosta arvoisa levy-yhtiö sai kunnian tuon rahastuspainoksen julkaista. Olin asiaa yleisellä tasolla varmasti asiaa aikaisemminkin pohtinut ja sitä joko kevyesti paheksunut tai kuitannut asian levybisnesmaailman realiteettina. Nyt siitä oli kuitenkin tullut HENKILÖKOHTAISTA.

Asia nousi uudelleen mieleeni pari viikkoa sitten luettuani Type O Negativen viimekeväisen Dead Again -kiekon uudesta painoksesta. Ostin levyn alkuperäisen 1CD-painoksen viime kesänä. Nyt tiistaina tarjolle on sitten tulossa sekä cd-painos bonus-live-dvd:llä että vaatimaton 3LP-painos (punaisena vinyylinä!) jonka mukana tulee tuo samainen live-dvd sekä 12 sivun vihkonen ja T-PAITA! Siinäpä taas palkkiota tosifaniudesta. (Tässä tapauksessa sellainen toisella olkapäälläni istuva pirufiguuri tosin ehdottaa levy-yhtiön kosiskelevan näillä painoksilla niitä puolifaneja, joita vituttaa kun TON ei halunnutkaan jämähtää paikalleen eikä ole tehnyt uudestaan hittejä tarjonneita Bloody Kissesiä ('93) tai October Rustia ('96).)

En tietenkään ole näitä painoksia vastaan, päinvastoin. Mitä hienompaa tuotetta kuluttajalle on tarjolla sitä parempi. Itse olen hyötynyt vitkastelustani/epävarmuudestani/myöhäisherännäisyydestäni ainakin Bloc Partyn innostavan Silent Alarm  -debyytin ('05) kohdalla. Minut ostettiin ostamaan levy bonus-dvd-painoksella, jonka dvd sisälsi yhtyeen kaikki siihenastiset videot, viiden biisin live sekä kiertuedokumentti. Ongelmana on tietenkin vain näiden alkuperäisten versioiden ostaneiden henkilöiden ns. nauramalla päin naamaa oksentaminen ja se, miten tilanne voitaisiin heille hyvittää. Löytyisikö siis levy-yhtiöiltä halua kiittää varhaisia levynostajia siitä, että heidän ansiostaan ko. albumista tuli hittilevy?

En tiedä millainen kompensaatio oikeasti olisi mahdollinen tai lähtisikö mikään levy-yhtiö sellaisia edes harkitsemaan, mutta tällä hetkellä teoreettis-fundamentalistinen ehdotukseni olisi se, että uuden painoksen ilmestyttyä ensipainoksen ostajalla voisi olla esim. kaksi viikkoa aikaa kiikuttaa hyväkuntoinen kopionsa levykauppaan / lähettää se levy-yhtiöön saaden täten vaihdettua karvalakkipainosversionsa uuteen megadeluxe0,8thanniversary-editioniin. Ja tämäkin voisi koskea vaikka alle kaksi vuotta vanhojen kiekkojen uudelleenjulkaisuja.

Loppukevennys: Stam1nalta on tulossa keskiviikkona uusi levy, ja levyn tiimoilta yhtye lähtee tietysti kiertueelle. Sen lisäksi että ostan levyn heti ke:na, tuen Lappeenrannan seudun ongelmanuorten harrastustoimintaa ostamalla myös lipun heidän keikalleen - olen odottanut bändin näkemistä jo kauan.

Tällä kertaa liput ko. keikalle lähtivät kuitenkin myös epätodennäköisempiin osoitteisiin, nimittäin meikäläisen vanhemmille sekä yläkerran perhetutuillemme, jotka ovat jo vuosikausia pitäneet huolta omani sekä siskoni kulttuurinnälän tyydyttämisestä (tai ainakin niin he ovat ajatelleet). Kiitoksena ja vastapainona mm. oopperoista ja teattereista molemmilla kotimaisilla kielillä halusimme systerin kanssa esitellä heille kulttuuritarjontaa myös "kevyen" musiikin puolelta, ja vieläpä sen laadulliselta ja kaupalliselta huipulta (ellei nyt samalla viikolla ole mitään megajulkaisua tulossa, mennee Sm3tanan levy listaykköseksi).

Minäkin saatan haluta käydä teatterissa tmv., mutta ainakaan noilta tahoilta en vittu enää halua "sivistämismielessä" suoraan lippuja käteen vaan meikäläiseltäkin on syytä kysyä ensin. Lisäksi mulle on aivan yksi ja sama, tulevatko vanhemmat Kunnarit ja Aaltoset paikalle, sillä tärkeintä oli idea ja näpäyttämisen mahdollisuus. Yksi asia kuitenkin on varma: kun 22. maaliskuuta Stam1na lämmittelijänään Rytmihäiriö nousevat Nosturin lavalle, olen jälleen kerran enemmän kotona kuin yhdessäkään teatteri-esityksessä. Sitä ennen the inner eläin pääsee irti Mokoman keikalla tämän kuun 23.

Poditon

Vittu sentään vittu saatana koko viikkoon päässy näkee yhtään ketään ja vittu tänään perjantai-iltan kymmeneltä nukkumaan koska menen huomenna kuudeksi duuniin. KESKISORMI1 Tänäänki saatana vieköön tullu kuudelta kotiin niin eihän tässä ehi tehä mitään. Tai ehkä ehtis muttei osaa ku vaan keskittyy miettimään sitä ettei ehi tehä mitään ja pitää olla kymmeneltä nukkumassa.

IPodini kyrvähti viime viikon lopussa (musa soi vielä, mutta iTunes ei tunnistanut vehjettä eikä akku latautunut) ja menin Erottajan Humaciin viedäkseni koneen huoltoon. Takuu oli mennyt umpeen kuukausi sitten ja auliisti myöskin myönsin, että vehje oli lentänyt maihin lukuisia kertoja (mä en jaksa mitään bullshittiä noissa), enkä mitenkään olettanut saavani toimintakuntoista konetta ilmaiseksi. Myyjä siinä tutki kalleuttani mumisten ettei siinä ainakaan mitään ulkoista vikaa näyttänyt olevan. Lopulta hän kehoitti soittamaan tukeen ja pyytämään jatkoa takuuajalle. Kuulostaapa helposti läpimenevältä nakilta! Perhana vieköön, olisin ollut valmis jättämään vehkeen maksulliseen huoltoon välittömästi, pitääkö mun vielä saatana odottaa.

Soittaessani Macin tukeen olo oli vähän outo. Pyydän sieltä jotain johon heillä ei käsittääkseni ole mitään velvollisuutta suostua, ja totesin olennaisen tekijän tilanteessa olevan myyjän antama suositus. (Lähteekö kukaan kylmiltään hakemaan takuuajan pidennyksiä rikkimenneille elektroniikkatuotteille?) Puhelintuen miehen piti tiedustella asiaa "toiselta osastolta" missä vierähtikin tovi, mutta pyyntö menikin sitten saatana läpi.

Kalu huoltoon ja neljän päivän päästä ilmoitus että huolto on valmis. Eivätpä olleet huoltohenkilöt sitten lähteneet takuun piikkiin menevää huoltoa tekemään vaan sain vieläpä kokonaan uuden vehkeen (nyt tosin ilman takuuta tietenkin).

Vittumaista olisi ollut, jos vanhalla podilla olisi ollut jotain sellaista, mitä mulla ei koneella ole, mutta onneksi näin ei ollut vaikka podini täynnä olikin. Pääsen nyt alkamaan podin käytön/täytön puhtaalta pöydältä. Sen sijaan että joutuisin miettimään, mitä podiltani poistan uuden tieltä, pääsenkin miettimään mitä sinne laitan.

Ollessani kaksi päivää kukkahuoneella podittomana olen joutunut kuuntelemaan radiota. (Metro on parempi kuin Radio Rock. Haluaisin analysoida asiaa ja miettiä perusteluita tuntemukselleni, mutta se ei onnistu nyt.) Huomiseksi podi pääsee taas kuitenkin messiin ja tämän viikon fiilisten perusteella luulen, että tulen huomenna soittamaan kolmen tämän hetken (ja melkeinpä koko viime vuoden) ykkösartistin Depeche Moden, Type O Negativen ja Dead Can Dancen synkeitä, herkäksi heittäyttäviä, jylhiä ja rakkaudenkaipuisia biisejä. Jos huonosti käy, alkaa päässä soimaan Joy Divisionin "The Eternal". Silloin on rakkaudenkaipuu unohtunut. Jos kuitenkin huomenillalla koneelta soi QotSA ja Pixies, hommat on taas täysin reilassa.