lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Lista biiseistä, jotka nimeän tällä hetkellä kaikkien aikojen parhaiksi

Teki mieli kasata lista biiseistä, jotka mun mielestä tuntuvat nyt kaikkien aikojen parhailta. En lähtenyt käymään levyhyllyä läpi muistuttaakseni itselleni, oliko jollain levyllä jotain tosi hyviä biisejä, vaan jos biisi on saatanan hyvä, niin kyllä mun pitää se muistaa etsimättäkin. Tämä tapa epäilemättä suosii kappaleita sellaisten artistien ja levyjen kappaleita, joita olen lähimenneisyydessä kuunnellut, mutta se ei haittaa, nimittäin täydellisen objektiivisen aikakausista riippumattoman listan kasaamisen yrittäminen olisi tylsää jah, niinh, mahdotonta. Mieluummin sitten tekee esim. parin vuoden päästä uuden listan ja vertailee tähän.

Ja niin, tuota "parhautta" en lähde nyt ihmeemmin määrittelemään muuten kuin, että lista on tietysti täysin subjektiivinen. Jos joku toinen ajattelee jostain biisistä, että ei se hänen mielestään ei ole niin hyvä, hän on täysin oikeassa. Hänen mielestään ei ole, mikä on fakta. Se ei taas liity mitenkään siihen, mitä mieltä minä olen.

En muuten ymmärrä, miksi kukaan loukkaantuu siitä, jos hänen suosikkiartistejaan kritisoidaan tai niistä tehdään pilaa. Musiikkiahan siinä jumalauta haukutaan, ei ihmistä, ja musiikki ei todellakaan ole asia joka pitäisi ottaa liian vakavasti. Mun lempparimusaa ja -artisteja saa haukkua tmv. mulle niin paljon kuin haluaa, se ei loukkaa mua millään lailla. Musta on muutenkin aina hauska kuulla kommentteja omista musasuosikeistani; esim. se, että joku kertoisi mun lempimusan kohdalla kokevansa itse täysin päinvastaisia reaktioita, ois hemmetin jännää, ja epäilemättä mielenkiintoisen ja viihdyttävän keskustelun aihe.

Aakkosjärjestyksessä:

"3" - Magyar Posse (Kings of Time, '04)
"Anesthesia" - Bad Religion (Against the Grain, '90)
"Bohemian Rhapsody" - Queen (A Night at the Opera, '75)
"Down in a Hole" - Alice in Chains (Dirt, '92)
"Enjoy the Silence" - Depeche Mode (Violator, '90)
"Head Down" - Soundgarden (Superunknown, '94)
"Into the Night" - Julee Cruise (Floating into the Night, '90)
"One" - Metallica (...And Justice for All, '88)
"Päiväkoti" - PMMP (Kovemmat kädet, '05)
"Rock Music - Pixies (Bossanova, '90)
"Shake the Disease" - Depeche Mode (The Singles 81>85, '85)
"There Is a Light that Never Goes out" - The Smiths (The Queen Is Dead, '86)
"Theresa's Sound-World" (Sonic Youth; Dirty, '92)

Saattanen kasata vastaavanoloisen levylistan lähiaikoina.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pikkusen masentavaa lukea tuota listaa. Bändit on tuttuja, mutta biiseistä tunnistan oikeastaan vain ton PMMP:n biisin. Toisaalta: en minä nyt muutenkaan niitä biisien nimiä muista tai hallitse. Taitaa olla liikaa vaadittu näiltä aivoilta...

Onneksi ei tarvitse olla samaa tai eri mieltä... :)

EchtLeder kirjoitti...

Joo, karkeasti ottaen juureni ovat 90-alun epätoivojenkkirockissa, joten minkäs teet.

Niin, hyppäsitkö vahingossa yli, vai etkö tunnista tuota The Smithsin biisiä? Hetkinen, pakkohan sun on, Weeping Willowskin soitti sen silloin keikalla...

Anonyymi kirjoitti...

Miten mä muistaisin, mitä Weeping Willows soitti keikalla, kun en edes muistanut ao. yhtyeen keikalla olleeni? Jouduin koko päivän miettimään, mistä on kyse.

Alan huolestua oikeasti aivojeni tilasta.

:D

EchtLeder kirjoitti...

Jestas sentään Päivi...:D Mihin kohtaan sun arvoasteikkoa ko. biisi muuten sijoittuu?

Anonyymi kirjoitti...

Sanojensa puolesta vetää vertoja Hassisen Koneen "Tällä tiellä" -biisille.

Jos näitä nyt voi edes verrata keskenään.

EchtLeder kirjoitti...

Ymmärrän. Hieno biisi sekin.