Musiikkia tehdessä hienointa ovat ne hetket, kun sitä ei tarvitse "tehdä". Päähän vain tulee esim. joku sointukulku tai riffi ja siihen sopiva melodia, joiden tietää vain toimivan, ja hommat saa heti nauhoitettua muistiin. Vittumaisinta toistaiseksi on ollut se, kun on tuntenut pakolliseksi alkaa miettiä laulumelodiaa jonkun jutun päälle. Jotain saattaa ehkä tulla mieleen, jotain kohtalaista, jotain ehkä-hyvää...
Pam. Silloin päähän iskeytyy näkymä siitä, kun PMMP:n Jori Sjöroos, KoRnin Jonathan Davis, Depeche Moden Martin Gore ja Alice in Chainsin Jerry Cantrell pitelevät päitään ja voivottelevat tuskissaan. "Kohtalainen", "ehkä hyvä". Siis ei täydellinen. Eli väärä.
On se perhana sentään vieköön, kun usein esim. noiden miesten tuotoksia ekaa kertaa kuunnellessa toteaa itsekseen, että niin, tähän ja tuohon kohtaan eivät tosiaan sopisi mitkään muut (laulu)melodiat paremmin. Ne ovat siis tarkoituksessaan täydellisiä melodioita. Ällistelen, nöyrryn ja nautin. Ja toivon olevani hereillä, kun melodiat hyökkäävät omista sisuksistani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti